Tanhuvaarasta 3-6.2.2015

Tanhuvaarasta 3-6.2.2015

tiistai 31. tammikuuta 2012

Tiistai 31.1.2012

Lainaus pääsivulta, huomaa muuttunut paikka:

"Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen Mitä lapsi tarvitsee hyvää kasvuun?-luento pidetään vanhemmille keskiviikkona 8.2.2012 klo 18-19.30 KONSERTTI- JA KONGRESSITALO MIKAELISSA (ei siis Lähemäen koululla).
Kahvitarjoilu alkaa klo 17.00. Tilaisuuteen on järjestetty liikenteenohjaus. Mukaan ilmoittautunut vanhempi, saavuthan paikalle ajoissa!"

Tuikkuja kerättiin yhteensä huikeat 33 700 kpl. Kiitos kaikille keräyksessä avustaneille tahoille, verkostoiduitte todella esimerkillisesti! Kahdeksan jätesäkillistä tuikkukuoria on iso määrä pois kaatopaikalta. Seuraavan kerran ostaessasi alumiinisen tölkin voit ajatella, että pitelet kädessäsi ehkä itse kierrättämääsi materiaalia;)

Huomiseksi on luvannut sellaisia pakkaslukemia että liikumme todennäköisesti sisällä. Ruokailemme poikkeuksellisesti jo klo 10.15, jonka jälkeen lähdemme Kenkäveroon kädentaitopajaan klo 10.35. Paluukyyti lähtee klo 11.45 ja koulu jatkuu normaalisti klo 13 saakka.

 Eilisessä Länsi-Savossa (ma 30.1.) oli juttua sujuvan ja ymmärtävän lukutaidon merkityksestä niinkin pitkällä tähtäimellä kuin työuria ajatellen. Kirsi-erityisope piti tammikuun alussa luokallemme lukemisen sujuvuuden testin. Sen pohjalta kiinnitämme kevätlukukaudella erityistä huomiota kakkosluokkalaisen lukutaitoon sekä tukitunneilla että Kirsi-open kanssa työskennellessä. Kaikille on kovin tärkeää lukea lukuläksyt ääneen ja kahteen, mielellään kolmeen kertaan. Mikäli lukemisessa on vaikeuksia, kotona lukemisen tärkeys korostuu entisestään. Lukudiplomi ja sen etenemiseen kytketty "porkkana" toimisivat tässä hyvänä apuna.

Tänään läksyksi tuli lukukirjasta lukuläksy s. 98 tai s. 99 ja tehtäviin vihkoon vastaaminen. Matematiikassa pitäisi ottaa allekirjoitus koeilmoitukseen, jonka oppilas on kirjoittanut matematiikan kirjaansa. Koe siis torstaina 2.2. ja koealue on s. 4-23.

Huomiseen!