Jipii, kaikki oppilaat osaavat nyt myös kolmen kertotaulun! MAH-TA-VAA! Kertotauluja kannattaa lueskella päivittäin sillä kertotaulualueen koe pidetään ensi- tai sitä seuraavalla viikolla, ihan lähiaikoina kuitenkin vähän sen mukaan kuinka ehdimme asioita opetella. Ilmoitan tarkan ajan heti kun sen tiedän.
Luokassamme oli tänään käynyt tonttu, Mr. Smile, ja jättänyt meille kirjeen. Hän toivoi kovasti että löytäisimme hymyn kasvoillemme koulutyöhön ja että keskittyisimme olemaan toisillemme ystävällisiä. Erikoisagenttitontun ominaisuudessaan hän tarkkailee meitä jouluun saakka ja palkitsee viikoittain sen, joka on onnistunut tuomaan ilonpilkahdusta parhaiten luokkaamme. Täytyypä siis tsempata, opettajankin;)
Läksyäkin tänään tuli. Läksyrastit löytyvät oranssista matkaoppaasta ja matematiikasta Laskujärjestys-otsikon alta. Täytyy heti kehua, että tänään kakkosluokassa tehtiin eikä meinattu, kiitos Mr. Smile!
Huomenna pääsemme adventin tunnelmiin seurakunnan työntekijöiden johdattamana.
Hymyillään kun tavataan, iloista päivänjatkoa!